Kateus

Entinen kollegani kirjoittaa Facebook-statuksessaan: “Easy maintenance baby, 1,5 v – nyt täysautomatisoidulla iltarutiinilla joka ei vaadi nukuttamista! Tyttö sanoi “heihei”, käveli makuuhuoneeseen, meni maaten ja nukahti”.

Näistä statuksista seuraa kateus. Etenkin kun niitä lukee pimeässä lastenhuoneessa, puhelimen pikkuruiselta ruudulta, epämukavassa asennossa, ahteri kipeänä kovalla lattialla istumisesta. Meillä nimittäin nukkumaan ei todellakaan mennä ilman nukuttamista.

Jossain vaiheessa lapsemme on keksinyt, että on kivempi kun äiti nukuttaa. Ja jonain toisena hetkenä hän on väsytystaistetulla murtanut meidät, ja saanut tahtonsa läpi. Äiti nukuttaa – koska se vaan on helpompaa. Kun vesseli on isänsä kanssa kahdestaan illalla kotona, ei nukkumaanmeneminen ole yhtään ongelmallista. Sen sijaan kun minä olen kotona, ei kukaan muu kelpaa nukuttajaksi.

Vaan miten kävikään? Olin toissalauantaina hyvinansaituilla päivällis- ja viinitreffeillä bestikseni kanssa. Kun tulin kotiin minulle kerrottiin, että niin vaan oli lyyli mennyt itsekseen nukkumaan. Mies oli lukenut kirjan, sanonut että menee viereen keittiöön tyhjentämään astianpesukonetta, ja sinne se lapsi jäi ja nukahti! Hiljaa! Kiltisti! Aivan mahtavaa, ajattelin, nyt se menee tästä lähtien ITSE nukkumaan. Ihan huippua!

Tuli seuraava ilta, ja kokeilin innoissani samaa. Kirja luettiin, ja sitten menin keittiöön, siis kahden metrin päähän, pyyhkimään pöytiä ja vähän kolistelemaan. Ja kuulkaa: Ei rääkymistä, ei huomiohuutoa, ei laulua. Sen sijaan sieltä alkoi kuulua lohdutonta, hiljaista, yksinäistä nyyhkytystä. Mä en ole ikinä nähnyt sellaista ennen. Sellainen itku se vasta sydäntäsärkevää on. Koko päivä me oltiin hypetetty sitä, että hän on nyt iso tyttö kun osaa mennä nukkumaan itse, ja että se on niin upeaa. Siksi se itki siellä hiljaa yksin, ja kun menin katsomaan se vaan itki että ei halua mennä nukkumaan yksin. Ei 2,5 vuotiaan tarviikaan. Miksi täytyisi? Ei äidin sydän kestä sellaista.

Niinpä palasimme vanhaan rutiiniin. Luemme kirjan, sammutamme valot, alkaa pitkitys (pitää saada vettä, nyt tulee kakka, laitetaan sukat jalkaan, missä on mun nalle). Sitten alkaa jodlaus ja höpötys. Sitten hän laulaa kaikki laulut jotka on oppinut tarhassa – kahdesti. Sen jälkeen hän lausuu ulkomuistista otteita Siiri och den hemska grisen –kirjasta. Sitten alkaa vitsien kerronta (“Jag bakar bulla av kakka” ja tikahtumisnaurut päälle), ja jossain vaiheessa jo mistä tahansa tikusta asiaa (”Katso, minulla oli krokotiili nenässä!” hän huudahtaa ja ojentaa juhlallisesti räkäklimpin). Mamma istuu kovalla parketilla sängyn vieressä ja yleensä pelaa sudokua kännykällä. (Oikeesti, miten äidit on laittanut lapsiaan unille ennen älypuhelimia?!) Ihan heti kolmevarttia myöhemmin tyttönen uinahtaa. Eikä edes ärsytä. Voisi ne illat tyhmemminkin käyttää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s