Vihaton jokakuu

Madventures/Docventures miehet (joista Riku Rantala by the way menis heittämällä mun vaparilistalle jos mulla olisi sellainen) haastoivat ihmiset Lihaton Lokakuu –haasteeseen. Solidaarisuuden (ja itsereflektoinnin tietysti) nimissä makkaransyöjä-Rantalalle jätetään pois liha tai ainakin vähennetään merkittävästi. Heräsin tähän aika myöhään (koska mähän en paljoo vietäkään aikaa tuolla sosiaalisessa mediassa, joten helposti menee tällaiset jutut ohi), eli syyskuun viimeisenä iltana. Olen aina uskonut itsestäni liikoja, joten päättelin että tämä tulee olemaan pala (lihatonta) kakkua (okei, yäk, tietenkin lihatonta. Lihakakku olis tosi ällöttävää). Siispä lähdemme lähden tähän mukaan (en kai MÄ nyt vois yksin tehdä tuollaisia päätöksiä myös mieheni puolesta. Mutta kyllä ME nyt silti ollaan tässä mukana). Siinä asiaa Twitterissä pallotellessani tuli paljon muitakin nokkelia ideoita, kuten Hihaton Lokakuu

karde

Ja Pihaton Lokakuu.

uotila

 

Siinä riimitellessäni ajattelin: Vihaton Lokakuu. Vihattomuus olisi muutenkin aivan helmi juttu, koska negaa on aivan liikaa joka paikassa, ja musta olisi aika kontrata se kaikki liialla, yltiöpäisellä positiivisuudella. Tyttärenikin kanssa olemme jo ajat sitten sopineet että ”om någon är surrumpa ska man bara skratta. Man ska inte tro på den, eller låta den vara surrumpa länge”. Vaihda tohon ’surrumpan’ kohdalle kyynaama, ankea naapuri, ilkeä anoppi tai muu negatiivinen tyyppi ja tää nelivuotiaan sääntö on täysin sovellettavissa aikuistenkin maailmaan. Niinpä twiittasin:

vihatonjokakuu

eli: ”Miten ois #VihatonJokakuu? Ois vaan koko ajan superkiva kaikille? Ketkä on messissä? Mä oon! Te ootte kaikki IHANIIII! <3”

Kyllä, luit oikein: tein sydämen < ja 3 –merkeistä.
Oon ½ 33 v. uraäitiä, ½ pissistä. I’m okay with that.

Ihmiset tarttuivat ajatukseen heti! Todella moni oli sitä mieltä, että positiivisuus ja iloisuus oli kampanja ja henki johon he halusivat mukaan. Haastin twiittajia mukaan tekemään jotakin konkreettista kivaa kanssaihmisille ja postaamaan siitä Twitteriin tai Instagramiin hashtagilla #VihatonJokakuu ja twiittejä on tullut pitkin päivää.
Tottakai joku vähän yski että nyt ihmiset tekevät asioita joita heidän kuuluukin normaalissa yhteiskunnassa tehdä ja vieläpä rehentelevät asiasta Twitterissä, mutta ei se nyt musta niin kamalaa ole että kertoo hyvistä teoista ja inspiroi toiset tekemään niitä myös.
#VihatonJokakuu –henki on siis kohdata asiat positiivisesti eikä negatiivisesti, ja ellei muuta niin se vois vähän naurattaa. Messiss?

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Vihaton jokakuu

  1. Paluuviite: KÄVIKS PAHASTI? | No Fashion Victims

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s