Matkustusblogi!

Viime viikolla, matkamessujen aluspäivinä ilmeisesti, alkoi Twitter-feediini putkahdella hämärä hashtag (jota nyt en enää muista enkä millään jaksa googlata), mutta kävi ilmi että se oli joku kansainvälinen matkabloggareiden konferenssi. Päätin välittömästi että haluan itse myös ryhtyä matkabloggariksi! (matkustusbloggari? Matkabloggari? Reissubloggari?).

Matkustusvuoteni tietysti on lähes identtinen joka vuosi (huhtikuussa ja lokakuussa työmatkat Cannesiin, muutama pohjoismainen pääkaupunki, ehkä yksi rantaloma ja ainakin joulu San Franciscossa). Siinä mielessä se olisi hirveän kätevää, sillä niche-blogi on aina helpompi selittää.

Nyt en kuitenkaan ole seurannut mitään matkablogeja, joten en yhtään tiedä mitä niihin kirjoitetaan. Se ei haittaa, teen tosi paljon asioita joista en tiedä mitään. Eli hey presto, ensimmäinen matkabloggaukseni:

Vietämme paljon aikaa San Franciscossa, koska veljeni asuu Pohjois-Kaliforniassa. Otan yleensä hotellin äärettömän turistiselta Fisherman’s Wharfin alueelta, koska se on lasten kanssa matkustaessa aika kiva mesta.

sf cart

(Olin kerran erään piilaaksoon suunnanneen työmatkani jälkeen pari yötä ilman perhettä San Franciscossa, ja otin huoneen hotellista ihan Union Squaren vierestä, sillä se on kaupungin parasta shoppailualuetta (koska tärkeysjärjestys). Union Square on kuitenkin todella lähellä Tenderloinin kaupunginosaa joka ei ole se kaikkein lapsi (tai ihmis-) –ystävällisin alue. Kun hotellin ulkopuolella päivystänyt hampaaton, koditon rouva tuli crackhöyryissä pummaamaan röökiä samalla hieroen noin kahdeksannella kuullaan raskaana olevaa vauvavatsaansa, päätin, ettei ehkä sittenkään oteta tätä samaa hotellia seuraavalla perhematkalla).

Me ollaan useampi hotelli koluttu, ja tällä kertaa halusin kokeilla hotellia nimeltä The Tuscan Inn. Hotelli oli oikein mukava, mutta ensimmäinen huone joka me saatiin oli pieni ja ankea, ikkunan maisema oli seinä ja ilmastointi ei pelittänyt kunnolla. Pyysin meille seuraavana aamuna toisen huoneen. Vastaanoton rouva sanoi että tämä ilman muuta onnistuu, mutta huone ei ollut vielä valmis. Jos siis kävisimme pakkaamassa tavaramme matkalaukkuihimme, ja jättäisimme ne sinne huoneeseen odottamaan, niin piccolo toisi ne sitten meidän uuteen huoneeseemme.

Päivä oli jouluaattoa edeltävä päivä, ja mulla oli muutama ostos vielä tehtävänä. Niinpä äitini ja veljeni valjastettiin lapsenvahdeiksi siksi aikaa. Tultuaan ulkoa kaikki kolme suuntasivat uuteen huoneeseen. Sovimme, että ilmoitan tulostani tekstarilla ja he keksivät piiloleikin, ja menevät siksi aikaa vaatekaappiin minulta piiloon, jotta ehdin sujauttaa lahjat sängyn alle ilman että salapoliisityttäreni huomaa.

Niinpä kun tyttäreni, äitini ja jenkkifutaajaveljeni kuulevat rapinaa ovelta he päättelevät että se olen minä. Mummo ja eno ja viisivuotias tyttäreni ahtautuvat pienenpieneen komeroon. Ovi avautuu ja kuuluu ääniä. Tyttäreni avaa oven ja huudahtaa BÖÖ! Pienenpienestä komerosta purkautuu pieni vaalea tyttö, jääkaappipakastimen kokoinen, iso valkoinen mies ja kuusikymppinen mummeli ja pieni pikkoloparka joka parhaillaan kärrää matkalaukkuja tyhjäksi luulemaansa hotellihuoneeseemme meinaa saada sydänkohtauksen.

Tällaisiako matkailublogit on? Ihan mahtavaa, kyllä mä tällaisia juttuja voin kirjoitella. Uskoisin että tämä anekdootti nostaa välittömästi matkustushimoanne.